sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Josh Hutchersonilta uusia leffoja tulossa!

Josh Hutcherson näyttelee monessa tulevassa elokuvassa!

Hän on päänäyttelijän roolissa elokuvassa Epic  

ja Tulossa on myös toinen leffa nimeltä Aaron & Sarah,
jossa nähdään pääosassa Joshin rinnalla
Emma Roberts (vasemmalla),
joka tunnetaan esimerkiksi aiemmasta elokuvasta Wild Child.
Molemmat elokuvat ilmestyvät 2013 vuoden puolella.


 






 ◄ 2014 on luvassa jatkoa elokuvalle Matka 2, Salainen saari, jossa Josh nähdään tunnetusti Sean Andersonina (oikealla ylhäällä).
Elokuvan nimi ei ole kovinkaan mielikuvituksellinen, sen nimi on Journey 3, From Earth to the Moon
(Suom. Matka 3, Maasta kuuhun).


Lopuksi pahoittelen vielä että en ole postaillut vähään aikaan, alan taas kirjoittelemaan enemmän nyt kun syyslomakin on ohi!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti